keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Tuunausvimma iski jälleen..

Mä nautin suunnattomasti rattaiden tuunaamisesta (uudistamisesta). Se on jotenki niin mageeta kun vanhat homeiset rattaat muuttuu hienoiksi ja käyttökelpoisiksi. Sillä on luonnollisesti myös seurauksensa.. Meillä on aika monet rattaat! No jokunen aika sitten mietin että kesäksi olis aika kiva jos ois kevyet pikkusattarit kätevät autossakin kun menee pieneen tilaan ja koska tiesin että mökillä liiterissä on kahdet, tämän kerran tuunaus ei aiheuttanut kovinkaan paljoa painetta siitä että meidän rapun vaunuvarastossa on neljät meidän rattaat ja yhdet jonkun muun. Viime sunnuntaina käytiin mökillä ja samalla laitoin auton lavalle sattarit mukaan, kotiin tultua heti heti heti, kangas irti ja pesukoneeseen! Pari päivää kuitenkin meni että sain lopulta uuden kankaan ommeltua. Sillä aikaa kuitenkin vääntelin vähän runkoa suoremmaksi, kävin bauhaussissa ostamassa vähän ruuveja ja muttereita ja sen sellaista. Osa ruuveista oli todella ruosteessa ja kaikki aivan super löysällä eikä mutterit suostuneet kiristymään joten vaihdoin osan ruuveista uusiin. Nyt runko tuntuu huomattavasti tukevammalle, myös työntökahvojen pehmusteet olivat ajan saatossa rapisseet irti joten niihin laitoin uudet pehmusteet. Pehmusteena käytin kilpapyörän sarviin käytettävää teippiä jonka päät kiinnitin sähköteipillä (tämän toimenpiteen olen suorittanut myös toisille rattailla joita meillä eniten käytetään) Ja nyt kuviin-->

Vasemmalla rattaat ennen tuunausta (pesun jälkeen) ja oikealla tuunauksen jälkeen.


Istuimen ja rungon kohtaamispisteessä oli alkuperäisessä kokoonpanossa niitti mutta ne oli niin löysällä että sahasin ne pois, lisäksi kankaan paikalleen laittaminen olis ollut huomattavasti hankalampaa jos en olis saanut runkoa auki tosta kohdasta.








  Kankaan yläosa oli alunperin myös niitattu suoraan kiinni runkoon, itse en liiemmin niittaamisesta perusta koska silloin kangasta ei saa irti pesua varten joten laitoin sen ruuveilla, ruuveille tein reijät pienillä sirkoilla jospa kangas ei nyt repeäisi ainakaan ihan niin helposti. Ja ruuveilla kiinni, mutterit sisäpuolella.


 
Tältä ne nyt sitten näyttää. Turvavyöt ratkoin irti vanhasta kankaasta koska ne oli moitteettomassa kunnossa. Apina-kangas on Ek:n palalaarista, ostin sen shortseja varten mutta se pääsikin rattaisiin, ehkä loppupalasta tulee vielä ne shortsitkin. Istuimen sisällä on Kangastukusta viime syksynä tilattua vanulevyä myös takapuolen ruskea enstex-kangas on samasta Kangastukun satsista. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja odotan innolla mitä Onsio sanoo päiväunilta herätessään. Hän on näet työnnellyt kankaattomia rattaita jo kolme päivää ja koittanut istua niissä :) alhaalla vielä kuva takaa, vähän vielä mietityttää josko rungon kuitenkin maalaisi mutta voipi että jää tekemättä.














4 kommenttia:

  1. Kivan näköiset rattaat!
    Mä just jossain näin sellaista ruoste-efektimaalia, sopis hyvin tuon kankaan kanssa... ;D

    VastaaPoista
  2. Hei on kyl nastat mut mä kanssa tekisin rungolle jotain ja toi ruoste efekti olisi aika jees :)

    VastaaPoista
  3. Hauskat kesärattaat! Mut toi runko ehdottomasti jonkun muun väriseksi! Mä vetäisin oranssilla, tai kirkkaan vihreällä!

    VastaaPoista
  4. Rungon maalaamisessa on vaan se huono puoli että toi jalkatuki on vaaleensininen samoin ku noi pyörien keskiöt ja niit ei oikee voi maalaa.. :/

    VastaaPoista