perjantai 8. helmikuuta 2013

Blogihiljaisuutta.

Välillä tuntuu että vaikka aikaa olisikin ei vaan saa mitään aikaiseksi. Olen ommellut jotain lähes joka päivä, mutta vaatteet kävelee suoraan kaappiin tai käyttöön ilman että jaksan niitä sen suuremmin kuvailla. Suurin osa viime syksynä ommelluista paidoista on Onsiolla jo liian lyhyitä ja joulun aikaan ompelinkin kasapäin uusia paitoja jotka ovatkin olleen kovassa käytössä. Tässä niistä osa ja myös pari joululahja-bodyä.


Kankaat pääosin Lillestoffilta lukuun ottamatta aamua satamassa joka on Käpysen ja yksivärisiä jotka ovat toden näköisesti Hannan kankaan. Lisäksi olen ommellut ukko-kullalleni lukemattomia pitkiä kalsonkeja erilaisista kuosikankaista ja merinovillasta. Nekin ovat kävelleet suoraan kaappiin ja käyttöön.

Olen ollut koko alkuvuoden väsymyksen kourissa, koska varsinaista lomaa tässä taloudessa on vietetty viimeksi vuosi sitten lukuun ottamatta 2päivän ruotsin reissua jonka lentelimme joulun jälkeen. Lunta tupruttaa koko ajan lisää ja tuo kaikki ruskeaksi lumimuhjuksi muuttuva epämääräinen massa alkaa jo särkeä silmiä ja aiheuttaa pahaa päänsärkyä. Aurinkoa kiitos!! Arki jatkuu kuitenkin ja joka aamu itseään on niskasta riuhtaistava ylös uuteen päivään!

4 kommenttia:

  1. Nää on kyl ihania! Meilläkin ahkerassa käytössä ollut molemmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnilla on toi aamu satamassa-paita ollu varavaatteissa nyt koko tammikuun eli se ei oo vielä kertaakaan ollu päällä.. :P Ehkä mä salaa säästän sitä kesäks säilyttämällä sen sielä?

      Poista
  2. Hei Suvi-Kukka! Onko sinulla omaa nettikauppaa? Vai teetkö paitoja vain omaan käyttöön? Työsi ovat todella taitavasti tehtyjä ja hyvällä mielikuvituksella. :) Tuo Panda paita on todella hieno! Lapsellani on samanlainen uninalle, kuin mikä on paidassa. Haluaisin tilata sinulta tuollaisen paidan? Olisiko tämä mahdollista?

    http://suvi-kukka.blogspot.fi/2012/03/t-paitoja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Teemu, ei ole nettikauppaa ja tosissaan (ainakin toistaiseksi) vain oman perheen sisällä vaatteet liikkuu :) Ihanaa kyllä jos tekemäni vaatteet herättävät mielenkiintoa muissakin ihmisissä! Laitappa minulle sähköpostia jos käyt täällä vielä katsastamassa, niin katsotaan asiaa :) suvahdus@hotmail.com

      Poista