tiistai 6. elokuuta 2013

Ihanaa omaa aikaa

Viime perjantaina mieheni lähti Onsion kanssa vanhempiensa mökille Saimaan rannalle, Ristiinaan. Ottivat veneen mukaan ja menivät ja minä jäin yksin kotiin. Olen kieltäytynyt nukkumasta enää muualla kuin omassa sängyssä. Käytin viikonlopun suht tehokkaasti, vaikkakin lauantaina kulutin aikaani Alppilassa ompelu-ystävien seurassa, se oli tosin sen arvoista, kyllä kannatti. Olin siis kangasvaihtareilla. Menin vaihtareille mukanani yksi kangas, myin sen ja ostin monta palaa tilalle. En kuitenkaan juuri mitään turhaa, koska lähes kaikki kankaat tuli jo käytettyä viikonlopun aikana. Ensinnäkin, Onni on uhkaavasti kasvanut ilmeisesti kesän aikana pituutta, joka taas on johtanut siihen, että yö-puvut alkavat olla lahkeista mallia hobitti. Uusia yö-pukuja siis. Kivaa, niitä on nopea tehdä ja niihin saa kulutettua paljon kangasta.



Tässäpä siis pojalleni yö-pukuja. Hammaspeikko ja sen kaverina oleva raita tuli tilattua joskus viime talvena Ottobren alennusmyynnistä, resorit Fabriinasta. Majapuun autokorjaamo ja pallotrikoo vaihtareiden saalista, pikkukipparit on nettikaupasta jonka nimeä en enää edes muista, sekin odottanut käyttöä jo pidemmän tovin, kippari yökkärin resorit Kangastukusta. Oranssi trikoo samoin kun ruskea resori on saatu ystävältäni Annalta. Housujen kaava on oma, paidan kaava joku Sk:sta aikoinaan piirretty paljon muokattu peruspaita.


Ja tokihan vaavelikin yöpukuja tarvitsee joten samistelufiiliksillä vauvalle samanlaiset yöpuvut. Näissä kaavana Ob 6/12 Nukkumatti, mallissa vetoketju tulee lahkeeseen asti mutta sellaista minä en jaksanut väkertää, joten nyt se tulee vain haarukseen.


Tässä sovituskuva väsyneestä Onnista uudella yökkärillä. Luulin siis tehneeni kasvuvaraa, mutta ilmeisesti Onni kasvoikin viikonlopun aikana ja yöpaidat ovat näin ollen nyt juuri sopivia.


Lisäksi käytin pois merinovilloja ja vanhoja villapaitoja joita olen haalinut jo viime talvena. Vaavelille siis vaippavilliksiä ja muutamat kypärämyssytkin tuli surautettua. Näihin käytin innoissani peitetikkikoneeni päällipeitettä, se kun tuntui merinosta tykkäävän oikein erikoisen paljon ja hyvä niin, litteä sauma on aina kivempi tälläisissä vaatteissa kuin tavallinen saumurisauma. Pitkät villahousut tehty Sk:n villahousujen kaavalla, vissiin vuodelta 2010. Villapikkarit Ottobreen nettikaavalla, samoin kun kypärämyssytkin.



Tässä Onni keltaisessa kypärämyssyssä. Tästä keltaisesta tein viime talvena miehelle pitkät kalsarit joten tämä myssy synty jämäpaloista ja sen seurauksena pääaukon "resoriin" tuli keskelle (tai melkein keskelle) sauma. Mutta ehkä se ei  käyttöä häiritse.



Lisäksi Onnille yhdet oman kaavan perushousut laatikosta löytyneestä, ihanan ohuesta, todella pehmeäksi harjatusta kollegesta. Ja vaihtari-kankaista vaavelille yksi vähän isompi body odottamaan. Bodyn kaavana Ob 6/12 Kisuliini, muokattu nappilistalliseksi.




 Piristykseksi ja pisteeksi I:n päälle laitetaan vielä aikaisemmin valmistunut Paapiin ihana tsi. Raksu-koira. Sain tämän tsi-paketin ystävältäni Susannalta babyshower-lahjaksi. Olin ajatellut sen vauvalle mutta Onni taisi jo omia sen. On se niin kaunis ja ryhdikäs hauva! WUF!





2 kommenttia: