keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kuvia kauppakasseihin

Jokin aika sitten Facebookin Ompeluelämää ryhmässä oli linkki blogiin jossa muovikasseista leikattuja kuvia silitettiin kankaalle. Ajattelin että sitä on pakko kokeilla koska mulle on kertynyt matkoilta ihania muovipusseja joita en raaski käyttää esim. roskapusseiksi. Meillä käytetään kauppakasseina aina se iänikuisia kaupan kassan alta ostettuja puuvillakasseja jotka on todella jo parhaat päivänsä nähneitä joten päätin hiukan kaunistaa niitä kauan vaalimillani, Japanista tulleilla muovipusseilla! Tuloksena yksi Snoopy-kassi ja kaksi Hessu Hopo-kassia. Tälläisiä niistä tuli! :) Keskimmäinen Hessu ei onnistunut niin hyvin, muovissa oleva musta väri tarttui leivinpaperiin ja tohrasi vähän Hessun silmiä mutta kokeiluna tämä oli erittäin helppo ja hauska.



Ohjeistusta kokeilun haluisille:


Silitä ensin pesty kassi. Luin alkuperäisestä ohjeesta että mitä pestympi kangas, sitä paremmin muovi siihen tarttuu.


Aseta kuva kankaalle..


Aseta leivinpaperi kuvan päälle ja silitä. Itse kävin ensin läpi koko kuvion nopeasti ja (Hessu oli vähän liian iso koska se ei mahtunut kerralla silityslaudalle) sitten hitaammin, painaen koko kuvio läpi. Mulla oli raudassa 3pistettä, eli aika kova lämpö saa olla.


Anna jäähtyä hetki ja irrota leivinpaperi vasta sitten varovasti.


Jos meinaat silittää useampia kuvia suosittelen käyttämään eri leivinpaperia ainakin jos huomaat että kuvasta on jäänyt väriä paperiin, se nimittäin tarttuu seuraavaan kuvaan ja pois sitä ei saa. Kun olet poistanut leivinpaperin kuva on kiinni kankaassa. Pesusta en osaa sanoa koska en nyt jaksa uudestaan kasseja pestä kun ne juuri eilen tuli pesusta. Päivitys sitten kun ne seuraavan kerran pesen :D

4 kommenttia:

  1. Tosi hienoi!
    -Nonna-

    VastaaPoista
  2. Siis että muovi silitetään vain siihen kankaalle? Eli ei mitään kiinnitysiane/kuvansiirto juttuja? OHO! Enpä olisi uskonut.

    VastaaPoista
  3. Siis ihan vaan todellakin silitetään. Ja siihen se jämähtää! Hauskaa puuhaa kyllä!

    VastaaPoista