keskiviikko 1. elokuuta 2012

Päiväkoti.. Mikä ihana tekosyy..

Tehdä lapselle vielä yksi takki ja vähän muitakin juttuja.. Tänään se päiväkoti sitten alkoi. Mentiin harjoittelemaan, Onsio halusi olla sylissä aluksi hetken ja tarkkailla, ulos lähti suostuttelulla mutta uudestaan sisään menosta tulikin sitten jo väsy ja nälkä raivarit. No nakkia napaan ja kotiin päiväunille. Jospa ensi viikolla jäisi jo päiväunillekkin sinne. :) Mutta syksyyn siis takki, housut ja lippis (joka tosin on ollut jo kesän käytössä).


Takin kaava on hiukan suurennettu jo aikaisemmin tehdystä vihreästä- ja raputakista. Takki puuvillaa ja vuori interlockia, lippis on kokonaan puuvillaa ja siinä on tupsu. Housut on ohutta farkkua Saksan resoreilla, housujen ja lippiksen kaava oma.


Housut, vaikka kuinka koitin niin taskut on kuitenkin eritasolla! Olkoon, en todellakaan ala purkamaan niitä. Keltainen farkku on Ek:sta, resorit Saksasta.


Takki ja lippis on odottanut bloggaamista jo yli kuukauden mutta kun en saanut housuja aikaiseksi niin et jaksanut blogata näitä yksinään. Takin puuvilla on Marimekon pikku Boboo, raidallinen interlock jo yli vuoden marinoitunut laatikossa, se on Ek:sta. Lippiksessä vuorena kukallinen retrotyynyliina. Takin kanttinauha ja vetoketju on Karnaluksin tuomisia samoin kun tuo ihana tupsu lippiksessä.

9 kommenttia:

  1. Todella hieno setti; kivat värit.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva! Hauskat noi taskut, ku rekka on jaettu niihin. :)

    VastaaPoista
  3. Mistä nuin ihanaa keltaista farkkua saa? On kyllä pirtee setti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eurokangas eli Ek :) Tää yksilö on ideaparkista mutta itäkeskuksessakin oli tätä joten lienee useimmissa ja todellisuudessa se ei oo ihan noin keltasta kun kuvassa, salama huijaa vähän! :/

      Poista
  4. Ihana setti! Meilläkin oli tänään tutustumispäivä päiväkotiin pienimmän kanssa. En olisi saanut neitiä ollenkaan kotiin päiväunille, kun oli niin mukavaa.

    VastaaPoista
  5. Kyllä kelpaa lähteä ihmisten ilmoille nuissa vaatteissa! Kivaa hoitosyksyä! Jännää aikaa.

    VastaaPoista
  6. Meilläkin alkaa päiväkotielämä olla käsillä ja paljon olisi vielä suunnitelmia mutta liian vähän aikaa toteuttaa... Tämä on kyllä kiva setti :)

    VastaaPoista